UUSIA LAULUKUVIA

Oodidoon kuvataiteilijat Minna ja Jaana kokoontuivat 4.—6.8. vuoden toiseen maalaussessioon grafiikan prässin äärellä. Monotypiatyöskentelyn toisena päivänä toteutui kuvassa oleva vedos. Sen lauluteema E nousi esiin päivän alkumeditaatiossa. Ystävämme kuvataiteilija Riikka Jokiaho kommentoi vedosta tuoreeltaan tekstiviestissään: “Oooooo didoo! Ihanan hengittävä, orgaaninen ihmisen liike siihen jäi ja sormet....joulukukka? Eteenpäin liikkuva siivekäs lentävä rullaavanpyörivä Ihminen!”



Näitä Oodidoon Diarium Invisii, Näkymättömän päiväkirja -vedossarjan kuvia on tulossa syyskuun lopulla esille museonäyttelyyn. Ensimmäiset niistä syntyivät jo keväällä 2017 yhteisöllisen ja meditatiivisen kuvan tekemisen menetelmän myötä. Koska kuvat materialisoituvat maalaus-aktin vokaalimeditaatiossa, ei niiden esille asettaminen tavanomaisina taidekuvina ole koskaan tuntunut tekevän niille oikeutta.


Vasta nyt lähes viisi vuotta prosessiteoksen aloittamisen jälkeen tekijät löysivät vihdoin nimen sille, mitä ovat tekemässä. Samalla logiikalla kuin ranskalaisen esinykytaiteilija Yves Kleinein vartalopainannat ovat antropometreja, Oodidoon vokaalimeditaation jäljet ovat laulukuvia. Koomillista on oivaltamisen hitaus, mutta helpottavaa oman paikan löytyminen.


Työskentelyä monotypialaattojen äärellä.

32 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki