top of page

Ensi-iltatunnelmia




Cella Fontana -videoteoksen ensi-iltaa vietettiin sunnuntaina 26.7. Pajakappelissa. Ihana tunne, kun viimein pitkän prosessin jälkeen saatiin jakaa teos yleisölle. Kaikissa neljässä näytöksessä oli ihmisiä, joiden kanssa vietettiin aikaa myös Yhteisöjen tilassa, iltapalan äärellä. Hämärtyvä kesäilta loi ihanteelliset puitteet teoksen kokemiselle ja ihmisten kohtaamisille.


Jaana


Kiinnostavaa oli myös saada esittää teos ensimmäisen kerran samassa tilassa, jossa se on kuvattu, Kulttuurikeskus Vanhan Paukun ytimessä, hiljentymisen tilassa. Näytösten tuotannossa kiitos sujuvasta ja avuliaasta yhteistyöstä kuuluu Lapuan kulttuuripalvelujen työntekijöille. Myös yleisön palaute s-postiin ilahduttaa: “Kiitos esityksestä, oli tosi vaikuttava esitys, vei mennessään kauneudessa ja intensiivisyydessään.”

Minna


Into ja jännitys tuntuvat ajatusten levottomuutena. Mitenkähän ihmiset kokevat meditaatiomme? Olemmeko osanneet rakentaa videon niin, että se kuvastaa Oodidoon taidetta, musiikin, äänen, kuvan, värin, mielen, liikkeen kohtaamista kolmessa ihmisessä? Ajattelen, että videomme on kuin hiljainen huuto, kuiskaus tuuleen, houkutus lepoon. Kiitos teille, jotka tulitte ensi-iltaan! Sydämeni on täynnä palautteistanne ja kommenteistanne. Maailmassa tuntuu olleen juuri Cella Fontanan kokoinen tila.


Hilkka-Liisa 





51 katselukertaa0 kommenttia
bottom of page